Nehän meitä rassaavat, eivät koskaan tehdyt työt. Pitäisi vain oppia iloitsemaan niistä saavutuksistakin, eikä aina vain vähätellä tehtyjä töitä. Mutta kuinka monen olet kuullut sanovan: "Olen aika epeli, kun tänäänkin sain niin paljon aikaan! Olen tyytyväinen itseeni."? Ylpeänä varmaan sellaista pidettäisiin tai tyhmänä, kun ei ymmärrä pitää turhia mölyjä mahassaan.

Vaatimattomuus ei edes kaunista, vaikka toisin väitetään. Vai oletteko joskus huomanneet niin käyvän? Tosin ei niin taida turha leveilykään välttämättä tehdä. Mutta kaikesta varoittelusta huolimatta väitän, että rehellisestä työstä ja saavutuksesta pitää osata iloita. Ja muidenkin pitäisi se sallia. Ei se ole keneltäkään pois.

Niin niistä tekemättömistä töistä tämä aasiansilta tuli mieleeni ja hyvin se näyttää kantavan tällaista isompaakin hörökorvaa. Ikkunat kaipaisivat kipeästi pesua. Ilta-aurinko paljastaa niissä jänniä kuvioita kesän jäljiltä. Äitienpäivänä kuurasin olohuoneen lasit viimeksi ja sen jälkeen on lentänyt monta siitepölyhiukkasta, katupölykikkaraa ja muuta tahmatassua niin kirkkaisiin akkunoihini.

Mutta onneksi ei tarvitse enää kovin montaa iltaa odottaa, kunnes niitäkään kuvioita ei enää näy. Syksy armahtaa ikkunanpesijää. Ja viimeistään kevättalven aurinko saa viledat ja ikkunalastat taas heräämään horroksestaan, puhumattakaan talviunia pimeässä vedelleestä emännästä.

Eläkööt siis kaikki tekemättä jäävät turhat askareet! Niitä ilmankin voi iloita elämästä. Ihan luvan kanssa. Uskottehan sen ja uskallattehan sen tehdä?