No niin, testasin eilen uusia vaelluskenkiäni. Haltin Aguille Low DryMaXx. Innostuin niin vesisateesta, että oli pakko pistää uudet menokkaat jalkaan. Kengät kopisivat portaissa kuuluvasti - kovahko pohja, joka varmaan olisi omiaan vähän vaativampaankin vaellumaastoon. Oikea jalkani on vasenta isompi, joten toinen kengistä puristi muutaman kilometrin ensitaipaleella ikävästi kantapäästä. Toinen kenkä sitten puolestaan hölskyi. Mutta pakkohan kengät on ostaa isoimman lättäreen mukaan, joten jatkoin matkaa.

Tänä aamuna tunsin sitten toisessa kantapäässä tutut ärsytysoireet - rakkohan sinne oli yön aikana kehittynyt. Ihan kiltinoloinen sellainen onneksi. Ei muuta kuin Compeedia päälle, jotta koipi paranee todellisia koitoksia varten.

Ostin muuten sen kesämakuupussinkin. Hienon Lafuman, joka on taattua market-laatua, 41 euroa. Ja kevytkin oli - vain alle 600 grammaa. En vieläkään oikein ymmärrä noiden makuupussien huimaa hintahaitaria. Toki untuvista joutuu lintukin maksamaan, mutta että keinokuiduissa on merkin ja grammamäärän mukaan niin valtavasti eroa hinnoissa.. No, ehkä eroa on sitten nukkumis- ja tarkenemismukavuudessakin. Mutta ehkä tällä kertaa selviän vähän pienemmilläkin investoinneilla. Perästä kuuluu, kuinka Irlannissa sitten kävikään.

Loma on tehokasta kulutusjuhlaa. Tuttu juttuhan se on, että silloin, kun on aikaa ei lopulta ole rahaa sen ajan hurvittelemiseen, ja silloin, kun on rahaa, ei puolestaan löydy aikaa sen käyttämiseen. Mutta kohtuudella kumpaakin löytyy varmasti. Niinpä syksy saa puolestani alkaa vaikka heti - sadekamppeet on hankittu, Haltin Samar -takkikin, väriltään rust, joten antaa lotista vain. Se on mukavaa vaihtelua yksitotisen helteen keskellä. Kaipaan syksyä!

En muuten saa näistä mainoksista provikkaa, ainakaan vielä. Haluan vain näyttää, miltä valitsemani tuotteet näyttävät. Eläköön siis linkittämisen vapaus!