Sivulaskurini näyttää kummallisia lukemia: yli 6 000 vierailua sitten heinäkuun lopun. Ja maailmankartta on aivan täynnä punaisia pallukoita. Mietin, pitäisikö varmuuden vuoksi alkaa vuodattaa näitä tarinoita myös muilla maailmankielillä kuin suomella. Pitäisikö? Ehkei kumminkaan, koska muutenkin vieraita piisaa.

Ihan mukavaa tämä tietysti on. Blogaamisen syvin olemus on muutaman kuukauden aikana alkanut kantapään ja sormenpäiden kautta vähitellen valjeta. Se on juuri tätä, ajatusten virtaa, kuvien pläräämistä, keskustelua lähinnä itsensä kanssa.

- Mitä sinulle tänään kuuluu?
- Kiitos kysymästä, ei hassumpaa.
- Hiljaista on ollut?
- Niin on, mutta ajatukset kuulee silloin paremmin.

Sisäinen kelloni on seonnut. Se meni epäkuntoon jo vuosi sitten vuorotteluvapaan aikana, vinksahti raiteiltaan lopullisesti jouluna miekkavalassafarilla ja nyt ihmettelen, mikä ihmeen joulu taas on tulossa, kun pääsiäinenkin on vielä viettämättä. Ja oikeastaan maaliskuulta nämä viime päivät ovat tuntuneetkin. Ihanaa jäätikköä ja loskaa, aurinkoa, jääpuikkoja, linnutkin jopa laulavat. Jos tämä on ilmastonmuutoksen aiheuttama marraskuu Suomessa, toivotan sen tervetulleeksi.

Minulla on uusi ystävä, työpaikan siivoja. Olemme jutelleet jo aiemminkin, mutta maanantaina jutut jotenkin syvenivät. Hän kertoi olleensa viikonloppuna Nauvossa merellä kalassa ja saaneensa paljon siikaa. Minä tietenkin kuittasin, että graavisiika on lempikalani. Ja se on ihan totta! Siikaa parempaa kalaa en ole löytänyt edes merta edempää, Sisilian kalatiskiltäkään. No, miekkakala tietysti on komea, muttei voita maussaan siikaa. Enkä puhu nyt mistään kasvatetuista siioista, vaan villeistä ja vapaista eväkkäistä. 

Niin, uusi ystäväni siikakommenttiini toteamaan, että sitten hän voisikin tuoda minulle yhden kalan. Kyllä kalanystävää pitää muistaa. Olin aivan äimistynyt. Juttu pyörähti jotenkin Italiaan, nainen kertoi asuneensa vuosia Napolissa, mistä minä tietenkin innostuin lisää. Lopulta juttu meinasi kääntyä italiankielelle ja minä mainostin viikonlopun cannolikokeilujani. Lupasin tuoda niitä hänellekin siikavaihturina.

Hän on kiva ihminen, joka yleensä huomataan vasta silloin, kun siivooja ei ole muutamaan päivään käynyt tyhjentämässä roskiksia tai pyyhimässä pölyjä. Minusta siivoojat ovat jokaisen työpaikan tärkein voimavara, sillä ilman heitä hukkuisimme hetkessä roskaan, pölyyn ja epäsiisteyteen. Olen iloinen uudesta ystävästäni ja odotan siikafilettä vesi kielellä. Niin, ja niitä juttuja Napolista, kasinosta, Sophia Lorenin kotitalosta ja tietysti sitruunapuista - al limone.