Kesä on kummaa aikaa. Sitä odottaa koko talven ja keväällä uskoo jo pahimman olevan takana. Kunnes tulevat taas hallat ja räntäsateet - takatalvi voittaa. Lopulta odotus palkitaan ja kesä on totta.

Mutta entä sitten? Kesässä kuten monissa muissakin asioissa parasta on sen odotus, sillä niin nopeasti se hurahtaa ohi, tuoksuineen, väreineen, helteineen. Kuinka moni ehtii mukaan?

Heinäkuu on yltäkylläistä aikaa luonnossa. Kaikki lisääntyvät, tuottavat jälkeläisiä. Niin linnut, kasvit kuin ihmisetkin.

Mutta kesä voi olla myös rankka kokemus niille, joilla ei ole vakiintuneita kesärutiineja: mökkiä, lomamatkoja, huvipuistoreissuja. Miten he selviävät kesästä?

Osa hautautuu asuntonsa uumeniin tai tuijottaa silmät soikeina tietokoneen ruutua. Saattaapa muutama uusi sivukin syntyä ihan tekemisen puutteesta. Toinen ahmii tiiliskiviromaania, John Irwingin Kunnes löydän sinut.

Loma on toki ihana, mutta ylikorostettu. Arki on tuttua ja turvallista, töineen ja muine rutiineineen. Ehkä selviän tästäkin kesästä erakoitumatta liikaa. Matkakertomusten uudelleen luominen helpottaa vähän. Moni jo lähes unholaan painunut asia palaa mieleen kuvia katsellessa. Samalla matkakuume alkaa nousta. Pian on taas päästävä liikkeelle.

132813.jpg

Vielä on tunto tallella jalanpohjissa, kun terävä kivimurska niitä pisteli. Kovin harvoin ne pääsevät luonnontilaan, tuntoaistiaan harjoittamaan.