© Riitta Salo ja Jyrki Korpela 2005<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Uimassa miekkavalaiden kanssa

Tysfjord, Norja 20.12. 28.12.2005

Jouluviikon tiistaina starttasimme Jalasjärveltä matkaan kohti pohjoista. Matkanjärjestäjä ja kuski Jyrki oli valinnut reitiksi Oulu-Muonio-Kilpisjärvi-Narvik-Tysfjord tai oikeammin Storjord. Siellä odottaisivat jouluaattona matkan päänähtävyydet, valtavat miekkavalaat, joita myös killer whale nimellä kutsutaan. Mazda-polle oli lastattu täyteen varusteita ja innokkaita luontoharrastajia, musiikkia ja evästä. 

 

Kukkolankoski oli pukeutunut talviasuun

 

<?xml:namespace prefix = v ns = "urn:schemas-microsoft-com:vml" />

Kukkolankoskella piti tietenkin taas pysähtyä tervehtimään kalastajapatsasta. Hieman olivat kaverin housunlahkeet ja nenänpää huurteisemmat kuin edellisellä tapaamiskerrallamme elokuussa.

 

 

Joulukuinen päivä on lyhyt, valo sinistä, pakkanen lempeää, luonto hiljaista. Aivan kuin sekin odottaisi suurta juhlaa. 

 

 

Äijakoskessa kuohuu

 

Muoniossa majoituimme Äijäkosken lomakylän mökkiin. Pimeää ja lumista oli, mutta taivalsimme silti illalla ihailemaan kohisevaa koskea. 

 

 

22.12. aamulla mittari näytti Muoniossa kymmentä pakkasastetta. Onneksi mukana oli villapaitoja ja sukkia, lapasia ja huiveja. Pollekin oli saanut levätä yön tallissa, joten matka jatkui sutjakkaasti kohti pohjoista ja Kilpisjärveä.

 

Matkalla näimme muutamia porojakin hämärissä, maasto oli kumpuilevan tunturista. Jouluvaloja pilkotti taloista ja ulkokuusista. Liikenne oli rauhallista, vain taajamien kyläkaupoissa ihmiset tekivät jouluostoksiaan.

 

Mahtavan Saanan helmoissa

 

 

Kilpisjärven mahtava Saana vartioi kolmatta reissuyötämme jykevässä hirsimökissä. Aamulla teimme viimeiset ostokset Suomessa ennen rajanylitystä: ruisleipää, kahvimaitoa ja hedelmiä otimme kotimaasta evääksi.

 

 

Riitta sai kunnian kirjoittaa mökin vieraskirjaan matkalaisten haaveesta mennä tapaamaan miekkavalaita Norjaan

 

"Kun ihmiskunnan aamu vasta alkoi sarastaa ja Lappi oli jättiläisten maana. Niin kaunis Malla-neito alkoi häitään valmistaa ja sulhasenaan nuori uljas Saana. Kaikkialta kansaa saapui Haltiin juhlimaan ja kirkon kellot häitä alkoi soittaa. Niin silloin astui kirkkoon nuori peltsa Ruotsinmaan hän vaimokseen myös Mallan tahtoi voittaa. Hän aikoi estää häät ja kutsui velhot avukseen ja pian juhlakansa saikin kuulla kauhukseen kun pohjoisesta vyöryi jäät ja yltyi tuuli.

Kirkkokansa pakeni ja Mallaa sylissään myös Saana alkoi juosten turvaan kantaa. He kauas eivät ehtineet vaan jäivät alle jään ja jähmettyivät Kilpisjärven rantaan. On aikakaudet tuntureiksi heidät muuttaneet ja Kilpisjärven kasvattaneen Mallan kyyneleet kun pohjoisesta vyöryi jäät ja yltyi tuuli. "

 

Tysfjord on hiljainen vuono

Norjan puolella maisemat muuttuivat jylhän vuoristoisiksi. Narvikin kaupungissa poikkesimme kahvilla ja jatkoimme sitten matkaa lautalla Bognesiin ja sieltä edelleen Tysfjordin turistsenteriin Storjordiin. Perille saavuimme iltahämärissä. Kuinka mahtaa norjan kieli kääntyä?

 

Tysfjord turistsenter sijaitsee <?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />86 km päässä Narvikista ja 6 km päässä Bognesin lauttarannasta.

 

Keskuksessa järjestetään mm. miekkavalassafareja syksystä tammikuuhun, jolloin valaat tulevat vuonolle pyydystämään sillejä. Majoituimme vaatimattomaan motellihuoneeseen kolmen päivän ajourakan väsyttäminä. Keskus oli rauhallinen joulurauhaako? 

Illalla herkuteltiin kalalla, paistettua silliä ja lohta. Nam!

 

Killer whales - here we come!

 

 

Jouluaattoaamuna herätys oli aikaisin, sillä edessä oli miekkavalassafari kumiveneellä ja sukelluspuvussa. Ensin kuulimme esityksen miekkavalaista ja näimme, että noin 30 muutakin valasihmistä oli päättänyt lähteä tervehtimään noita valtavia merinisäkkäitä.

Sukelluspukuun pujottautuminen oli varsinainen voimainkoetus: omien vaatteiden päälle puettiin ensin paksu haalari ja sen päälle vielä sukelluspuku ja hanskat. Olo oli kuin tönkkösuolatulla sillillä.

 

 

Kumiveneessä vedin ensimmäisen kerran elämässäni snorkkelin naamalle ja harkitsin Jäämereen pulahtamista valaiden pyrstöjen sekaan. En nähnyt maskin läpi juuri mitään, koska rillit eivät mahtuneet sukellusmaskin alle ja lasi oli huurussa. Kylmä vesikin pelotti. En loikannut käskystä veteen, mutta pienen houkuttelun jälkeen aloin kyllä jo harkita asiaa.

Suussa suolaista merivettä, samoin maskissa. Yritin tyhjentää niitä vedessä, jotta näkisin pinnan alle. Onnistuinkin jotenkin, mutta valaista ei näkynyt vilaustakaan. Vesi oli kirkasta ja näin kuvaaja-Anthonyn uuden sukelluspuvun lahkeet pinnan alla selvästi. Sukelluspuku kellutti pinnalla ja jalat nousivat automaattisesti pintaan. Hassu kokemus, mutta hieno!

Riitan snorklausreissu ennen ja jälkeen. Kyllä veneessä vielä nauratti, mutta sitten totuus alkoi vähitellen valjeta, kun muut snorklaajat loikkasivat hyiseen veteen. Lopulta minäkin uskaltauduin Jäämereen. Minä tein sen!

 

Isossa veneessä oli katselijoita, mutta meidän kumiveneessämme olivat todelliset seikkailijat. Näimme miekkavalaiden lisäksi myös merikotkia ja lokkeja. Mukana snorklaussafarilla oli norjalaisten järjestäjien lisäksi hollantilaisia ja italialaisia sekä pari hullua suomalaista joulunviettäjää.

 

Reissu kesti noin kolme tuntia ja sen jälkeen kuoriuduimme märistä sukelluspuvuista. Puolet hiuksistakin taisi irrota siinä rytäkässä. Kylmä snorklausreissulla ei juuri tullut kiitos Michelinukkomaisen varustuksen. Vain käsiä paleli, mutta kamera pysyi silti hyppysissä. 1 500 NOK:n seikkailu oli totisesti joka kruunun väärti. Siripirin voimalla tästäkin reissusta selvittiin.  

 

Miekkavalas (Orcinus orca) on lämminverinen, ilmaa hengittävä merinisäkäs. Miekkavalasuros painaa noin 3600 kg ja on noin 8,2 metriä pitkä. Naaras painaa noin 1400 kg ja on noin 7,3 metrin pituinen. Miekkavalaat syövät kaloja, merinisäkkäita ja muita valaita. Miekkavalaita esiintyy lähes kaikissa maailman merissä. Eniten havaintoja onJapanin, Pohjois-Amerikan rannikon, Islannin, Norjan, Skotlannin ja Etelämantereen vesiltä. 

Miekkavalaan selkä ja sivut ovat mustat, silmän yläpuolella on soikea valkea laikku, kyljet sekä vatsa ovat valkeat. Selkäevän takana on valkea satulalaikku, vartalo on torpedomainen ja tukeva. Miekkavalaalla on melamaiset, päistään pyöristyneet kylkievät. Urosten selkäevä voi olla 2 metriä korkea, naarailla se on matalampi. Naaraiden ikä on keskimäärin 50 vuotta, mutta ne voivat elää 80-vuotiaiksi. Urokset elävät keskimäärin 30 vuotta ja korkeintaan 50 - 60 vuotta. Yksi kuuluisa miekkavalas oli Free Willy -elokuvassa esiintynyt Keiko.

 

Illalla suuntasimme läheiselle Tränöyan majakalle. Se on sähköistetty, mutta komea laivojen opastaja silti.

 

Gud Jul!

 

Joulupäivän käytimme tutustumalla läheiseen Korsnesin kylään. Re

tkellä näimme paljon eläimiä: merikotkia ja muita lintuja, joita Riitta ei oikein tunnistanut, norjalaisia koiria ja miekkavalaita.

 

 

Lapset laskettelivat mäkeä rattikelkoillaan, aikuiset palasivat kirkosta. Illalla ihailimme loistavia revontulia, jotka valaisivat pakkastaivaan vihreäksi.

Missä ovat Narvikin kalat?

Tapaninpäivänä teimme autoretken Narvikiin. Sinne vaelsimme ensin lautalla Drag Kjöpsvik, josta jatkoimme tunnelien tietä läpi Norjan kansallisvuoren, Stetindin ja päädyimme lopulta Narvikiin.

Nälkähän moisesta reissaamisesta ja maisemien ihailemisesta tuli, joten ruokaa piti saada. Ravintolan löytäminen oli työläs temppu, varsinkin avoinna olevan sellaisen. Lopulta hotellin ravintola suostui tarjoilemaan nälkäisille sapuskaa, tosin kala oli tiukassa merenrantakaupungin ravintolassa. 

Tätä turska-annosta kannatti odottaa ruokaa oli valtavasti ja se oli hyvää. Seinän kuuluisuudetkin taisivat kuolata lautaselleni. Paluumatkan teimme Skardberget-Bognes lautalla.

Paluu kotisatamaan

Kotimatka alkoi 27.12.2005, mutta sitä ennen piti ostaa muutama kirja muistoksi Lofooteista ja miekkavalaista. Pari valaskorttiakin lähti matkaan.

 

Paluumatka eteni ensin Norjan kauniissa maisemissa kohti Fausken kaupunkia. Maisemat olivat lumoavan jylhät vuoria, vuonoja, jäätä ja lunta, auringon pilkahduksia. Pikkupakkanen oli koristellut puut huurteisiksi. Polle selviytyi hienosti yhteensä 3 500 km:n urakastaan jäisillä ja mutkaisilla serpentiiniteillä. Ketjuja ei tarvittu kertaakaan.

Ruotsin rajan ylitettyämme päivä alkoi hämärtyä ja vuoret latistua tuntureiksi. Arjeplogissa söimme pizzaa ja pastaa (!) ja vaihdoimme uusia kruunuja. Revontulet olivat Ruotsisakin komeita. Yöksi pysähdyimme Älvsbyhyn, jossa pakkanen lähenteli 30 astetta kylä oli sananmukaisesti jäässä, ei ristinsielua missään. Onneksi ainoa hotelli oli auki. Respan poika kattoi aamiaisen vain kahdelle asiakkaalle.

 

Matka jatkui kohti Haaparantaa, jossa Riitta luuli olevansa jo kotona. Turha luulo, sillä urakkaa oli jäljellä vielä huimasti. Pysähtelimme syömässä poronkäristystä Vaskikellossa. Korpilahdella oli sattunut vakava kolari samana iltana, mutta suojelusenkelit olivat mukanamme. Tie oli jäinen, hirvet kurkistelivat aidan takaa, matka jatkui ja jatkui

 

Se oli erilainen joulu Norjanmaalla. Joulukortit odottivat kotona, uusi vuosi oli lähellä. Pää oli täynnä maisemia, värejä ja tietä. Kokemusta rikkaampana ankkuroiduin taas kotisatamaan.