Viikko Irlantia takana. Yli 1 600 kilometriä vihreiden lammasniittyjen, vuorten, merenrannan ja valkoisten kivitalojen maisemissa. Uskomaton maa. Ihanan ystävällisiä ihmisiä. Ja parasta kaikesta: selvisimme ilman kolareita vasemmanpuoleisesta liikenteestä.

Nyt laukut purettu, viskit hyllytetty ja pyykit odottamassa myllytystä. Ja kolme muistikortilllista kuvia odottaa purkamista ja tarinaa lisukkeekseen.

Helsingin kentällä oli mennessä 12.8. tarkempi syyni ja kovemmat jonot lähtöselvityksessä kuin tänään paluulennolla Dublinista. Vyön tosin jouduin tänäänkin riisumaan, mutta kengät sain pitää jalassa. Helsingissä vähän nolotti, kun käsimatkatavarat eli repun sisältö levitettiin koko maailman ihmeteltäväksi. Siinä sitten tullimies niitä eväsnyssyköitä sun muita ihmetteli. Mutta hyvä niin. Terroristihan voi olla kuka tahansa meistä.

Nyt nälättää. Irlantilainen aamiainen oli tänään eväsleipiä, sillä viimeisen bed and breakfast -paikan emäntä ei suostunut heräämään kuuden aikaan meille käristelemään munakokkelia ja tomaatteja. Mutta tulipa niitä syötyä sitten senkin edestä muina aamuina. Vuoden kananmuna-annos viikossa!

Kiva olla taas kotona. Matkalla hyvä, mutta kotona paras. Kuulemma. Ainakin seuraavaan reissuun asti.