Ostin farkut ennen Irlannin-matkaa. Piti ottaa ne mukaan, mutta olivat kurjat liian pitkät. Usein käy niin, kun en kanna mukanani riittävän (turhan) pitkiä jalkoja. Eikä tällä kertaa liikkeestäkään saanut lyhennysapua lahkeisiin.

Ei siis auttanut muu kuin ottaa neula ja lankaa kauniiseen käteen. Ompelekoneen jalka on edelleen pois paikoiltaan, eikä minulla ole kärsivällisyyttä sitä korjata.

Lahkeenlyhennys on pelottavaa puuhaa: koskaan ei tiedä, onko lopputulos oikeanmittainen ja kestävä. Siinä ommellessa mietin sitä, miten yleinen pähkinä tämä vaatteiden muokkaus on ja miten ihmiset sen ratkovat.

He voivat:

• kulkea ylipitkissä lahkeissaan (-> kastuvat ja likaantuvat)
• kääntää ne (-> sopii ehkä nuorille, mutta paljastaa laiskuuden)
• teipata ne (-> kokeiltu on, ei kestä kovin montaa pesua)
• niitata ne (-> sopii muutenkin niiteistä pitäville)
• käyttää ympäri vuoden lyhyitä capri-housuja (-> voi tulla kylmä viimeistään tammikuussa)
• viedä housut äitinsä, vaimonsa tai tyttöystävänsä korjattavaksi (-> ainakin, jos on mies ja omistaa ko. tukiverkon)
• kokeilla omia kraatarin taitojaan (-> omin käsin tehty työ on arvossaan)

Seurana tässä meditaatiota muistuttavassa toimituksessa minulla oli ylisosiaalinen kärpänen, joka on muuttanut asuntooni alivuokralaiseksi. Se herätti minut aamulla kutittelemalla varpaita, kävelemällä naamalla, kädellä...En ole raaskinut sitä vielä tappaa, mutta parvekkeen oven olen jättänyt vihjailevasti auki. "Ole hyvä ja poistu!"Ei ole lemmikkini vielä ymmärtänyt ottaa siitä onkeensa, vaikka ovea sille osoitankin.

Niin, housunlahkeiden lyhentämisen huipennus on se, kun vetää muutaman sentin lyhentyneet farkut jalkaansa. Jos nilkka tämän jälkeen näkyy, on vahinko tapahtunut - lahkeet menivät liian lyhyiksi. Mutta jos kengän kanssa lahkeet jäävät sentin lattiasta, homma osui nappiin. Minulle kävi tällä kertaa niin!