257704.jpg

Tähän
juuri tähän aurinkopälveen
haluaisin istuttaa sinut
joka sanot:
            Olen niin uupunut.
            Peloissani. Yksin.
            Olen aivan lopussa.

Tässä istuisin viereesi,
kuuntelisin sinua,
sinä lintuja,
veden helinää
puiden lempeää puhetta.
Tässä luonto meitä hoitaisi.
Elämä armahtaisi,
             rakastaisi.

Maaria Leinonen

Lähetin isälle kortin isänpäiväksi. Soittaa en voi, enkä mennä käymään, sillä hän on vaihtanut numeron ja sulkenut minulta ovensa. Silti olen häntä lähellä. Ajattelen usein hänen suruaan, pelkoaan, elämänilon katoamistaan. Tiedän kutenkin, etten minä voi sitä muuttaa. En, sillä silloin minullekin kävisi samoin kuin hänelle. Ahdistuisin, sulkeutuisin kuin simpukka kuoreni sisälle, ilo kuolisi, nauru häviäisi.

Olen potenut syvää syyllisyyttä välirikostamme, eteentymisestämme, mutta nyt olen päättänyt antaa itselleni anteeksi. Hän ei voi sitä tehdä, mutta minä voin.

Minäkin kaipaan menetettyä ihmistä, suren yksinäisyyttä, mutta pystyn silti iloitsemaan siitä, mitä on ollut. En halua antaa oman elämänliekkini sammua, en vielä. Haluan elää ja toivon, että isänikin pystyisi antamaan itselleen siihen luvan. Pystyisi antamaan itselleen ja läheisilleen anteeksi.

Hyvää isänpäivää!