130928.jpg

  1. Saa nimipäiväonnitteluja Riitan-päivän johdosta.
  2. Voi nauttia talvisista päivistä.
  3. Talitintit innostuvat laulamaan.
  4. Lyhyt kuukausi, eikä tarvitse miettiä kosimista karkauspäivänä.
  5. Koiramäki-kalenterissa vaihtui sivu, tuli uutta ilmettä keittiöön.
  6. Voi miettiä, miten ilahduttaisi blogin sivuilla lukijoita ja itseään.
  7. Voi odottaa tulevaa matkaa, joka on jo varma.
  8. Ei tarvitse viettää tipatonta tammikuuta.
  9. Voi hakea mummolta perityn seinäkellon korjaajalta ja asettaa sen takaisin seinälle raksuttamaan. Viisarit pysyvät toivottavasti jatkossa paikoillaan.
  10. Saa tehdä monta mielenkiintoista aamu- ja iltalenkkiä ja osan niistä jopa valoisan aikaan.
  11. Ei tarvitse nytkään kiertää alennusmyynneissä.
  12. Voi muistaa ystäviään sille varattuna päivänä ja lähettää jopa sydänkortteja, jos oikein innostuu.
  13. Voi viettää hiihtolomaa hiihtämättä metriäkään.
  14. Voi harmitella, miksei tänäkään vuonna ollut aikaa viettää hiihtolomaa.
  15. Saa haaveilla pakkasten keskellä kesästä.
  16. Voi muistella Sisilian tuoksuja.
  17. Voi yrittää kaivella kuva-arkistoista ennen julkaisemattomia otoksia Valokuvatoistain haasteisiin.
  18. Voi löytää uuden kirjan hyllyyn ja avata hyllyyn unohtuneita vanhoja opuksia.
  19. Voi tutustua Australian Victorian luontokohteisiin.
  20. Pääsee kampaajan käsittelyyn ja saa purkaa hänelle samala sydäntään. Katja ymmärtää pääasiat.
  21. Saa hoidettua muutaman paperiasian kuntoon, verottajaa varten.
  22. Voi odotella perintöverolappua.
  23. Näkee auringon paistavan ikkunoista sisään, mutta ikkunanpesuun ei vielä voi ryhtyä.
  24. Voi laittaa olohuoneen ikkunalaudalle unohtuneen joulutontun kaappiin.
  25. Joulukortit voi lukea vielä kerran ja arkistoida sitten - roskikseen.
  26. Saa olla tyytyväinen itseensä ja vielä tyytyväisempi muihin.
  27. Voi opetella hyväksymistä ja positiivisuutta.
  28. Voi taas vaihteeksi yrittää olla onnellinen.