Terveisiä suloisen sateiselta Madeiran saarelta! Lokakuu näytti sielläkin metkunsa: tuulet ja sateet, mutta myös auringonpaisteen ja kukkaloiston.

Madeira on loistava aktiivilomailijan kohde, kunhan vain lentokentän lyhyt kiitorata ei tee tepposia laskeutumisessa. Pitäkää penkistä kiinni, tämä kone keikkuu!

Lue lisää Madeiran-matkastamme.

Joukkovoimaa.

Päsmärinsuon uravalinta.

Partasuti.

Koskettavaa.

Miltä näyttää toscanalainen villisika? Maistuuko Chianti-punaviini hyvältä? Montako taideteosta mahtuu Uffizin galleriaan?

Nämä ja monta muuta asiaa selvisivät kahden viikon kiertomatkan aikana Toscanassa. Lue lisää täältä.

Pahoittelen, jos ja kun kuvien latautuminen on hidasta. Malttia!

Kuinka monta mansikkaa mahtuu 10 kiloon? Aika monta, ja niissä jokaisessa on komea vihreä kanta, joka pitää poistaa huolellisesti lusikalla ennen pakasterasiaan laittamista.

Kummallista kyllä 20 mansikkalitraan oli onnistunut tällä kertaa livahtamaan vain pari homeista yksilöä. Ilmeisesti sateet eivät sittenkään ole kiusanneet marjoja liikaa. Toisaalta, luulisi niiden vain nauttivan vedestä, sitähän ne itsekin suurimmaksi osaksi ovat.

Aina heinäkuun puolivälin aikaan minuun iskee kummallinen kuume - on iskenyt jo lapsesta lähtien. On pakko saada mansikoita, hinnalla millä hyvänsä.

Joidenkin mielestä mansikan hinta tuntuu aina olevan liian kallis. Minä kuitenkin maksan mielelläni jokaisen rovon, joka noista herkuista pyydetään. Tiedän, miten kovaa hommaa mansikan viljely, poimiminen ja kauppakunnostus on. Kannattaa käydä kokeilemassa mansikkatilalla, jos epäilee.

Äitini sanoi aikoinaan samaa. Hänen selkänsä oli usein poikki iltaisin mansikoiden poimimisesta. Vettä kului mansikkamaan kasteluun valtavasti ja röyhkeät räkätit veivät kypsyvät marjat suoraan maalta tai jättivät ainakin oman puumerkkinsä sen suurimman ja komeimman marjan kylkeen. Silti naapurit yrittivät tingata marjat puoli-ilmaiseksi, eivät viitsineet itse edes kumartua mansikkapellolla.

Niinpä niin, sesonki käy kuumana ja mansikat pyörivät muidenkin mielessä ja kielellä. Pakkaseenkin niitä laitoin muutaman rasian, vaikka paras tapa on säilöä mansikka suoraan oman nahkan alle.

Tänä iltana meillä herkutellaan tuoreilla mansikoilla ja vaniljajäätelöllä.

Minulle tämä taidetyyli sopii, ainakin jotkut sen tuotoksista. Naivismi saa minut hyvälle tuulelle. Ja naurunhörähdyksistä päätellen aika moni muukin näyttelyvieras hersyi hekottamaan lapsellisia töitä tiiraillessaan.

Muutaman teoksen nappasin mukaani kuvana ja jaan ne nyt täällä teidän kanssanne. Mikä teitä naurattaa?

Miltä näytti Lontoo huhtikuussa 2008? Keväiseltä, ystävälliseltä, siistiltä, kiireiseltä, kalliilta, kutsuvalta ja tietenkin peribrittiläiseltä.

Lue lisää Lontoon seikkailustamme täältä.

Viime viikonloppuna vierailimme Savonlinnassa. Pääsiäinen vierähti Aholahdessa hiihtäen ja Olavinlinnan maisemissa samoillen.

Sorsat kraakkuivat Olavinlinnan vesistössä monikymmenpäisenä laumana. Jäälle ei uskaltanut tällä kohtaa kävelemään, vaan lintuja piti ihailla rannalta.

Suomessa on turha valittaa lumenpuutetta. Täytyy vain reissata autolla kahdeksan tuntia Pohjois-Savoon, ja johan lumisia tienoita löytyy.

Emme me aivan huviksemme lunta lähteneet itäisestä Suomesta etsimään. Piti vain löytää uusille suksille ulkoilutusmaastoa. Hankin nimittäin parinkymmenen vuoden tauon jälkeen sukset alennusmyynnistä. Kauppaan kuuluivat tietenkin myös sauvat ja monot. Niiden kaikkien käyttäminen olisi ehkä vaatinut kurssitusta, sillä varsinkin siteiden kanssa minulla on ollut jatkuvia ongelmia. Ei sellaisia hienouksia muinoin ollut.

Kaiholla kaipaan aikaa, jolloin kumisaappaat tai talvikengät sai tunkea suoraan suksien siteisiin, jotka kiinnitettiin helposti taustalenkeillä. Ne pysyivät varmasti jalassa.

Toisin kävi uusien hienojen suksieni siteiden. Sonkajärven lumisissa pakkaskeleissä siteen lukko alkoi nimittäin oikutella turhista availuista ja sulkemisista. Se päätti mennä lakkoon.

Yritimme väkisin ja sovinnolla tunkea mononi kärkeä siteen lukkoon - turhaan. Välillä jo luulin sen onnistuneen, kunnes mäessä suksi irtosi jalasta ja lähti laskemaan mäkeä omin nokkinsa. Minä konkkasin yksisuksisena perässä. Kyllä siinä pohjoissavolaisilla oli naurussa pitelemistä, kun etelän immeiset metsästivät karkailevia suksiaan.

Hiihto tuntuu olevan aikamoinen välinelaji. Onneksi meillä oli kaakaot ja sämpylät mukana. Evästauoilla ehti ihmetellä metsän hiljaisuutta ja maiseman sinisyyttä. Rauhaa!

Vaaramaisemissa oli mutkia ja mäkiä, vauhtia ja meininkiä. Muutama pyllähdys ja ladun kadotus. Onneksi kompassi löytyi taskusta.

Hiihtolomamme oli vain pidennetty viikonloppu, mutta sen aikana sain monta kertaa hien pintaan. Jalat eivät enää harjoittelun jälkeen tulleet kipeiksi, ja järven jäällä oli hyvä harjoitella luistelunkin alkeita. Mutta perinteinen hiihtotyyli sopii minulle paremmin kuin uudet harppomiset.

Niin, ja järvet olivat todella jäässä. Pilkille olisi voinut hyvin mennä, jos olisi sattunut kaira ja muut vehkeet mukaan. Onneksi oli muikkukukkoa Kuopiosta eväänä.

Kuu valaisi illalla metsäistä mökkitietä yllättävän tehokkaasti. Katuvaloista ei onneksi ollut tietoakaan. Ei niitä kyllä tarvittukaan, kuu riitti valaisemaan maiseman.

Terveisiä Thaimaasta! Lentokone ei myöhästellyt, nahka ei palanut, ruoka maistui, muttei liian tuliselta ja ihmiset hymyilivät kilpaa kuun kanssa.

Lue koko matkakertomus täältä.

Helteinen elokuun viikko itäisessä Suomessa: selevee savvoo ja vähän karjalooki. Juuri tätä olen kuvitellut kesäloman aina olevan: telttailua, leirielämää, uimista, soutamista, kortin pelaamista laiturilla, vadelmien syömistä, pyöräilyä, saunomista ja auringon paahdetta iholla.

Lue koko matkakertomus täältä.