Tällä hetkellä olen onnellinen hyvin onnistuneesta Irlannin-matkasta. Ja onnea lisää sieltä löytämäni lämpimät irlantilaisneuleet, joiden tiedän vielä olevan tarpeen tulevana talvena.

Onnellisuuteen ei tarvita paljon, enemmän syitä tarvitaan surullisuuteen. Onnellisuutta on jokainen uusi asia, jonka elämä meille tarjoaa. Olkaamme siis onnestamme onnellisia, vaikka emme sitä sanoin tai kuvin osaakaan kuvata. Se on osa onnellisuuden olemusta. Sitä ei voi vangita.

Eino Leino runoili onnesta aikoinaan näin:

Laulu onnesta

Kell' onni on, se onnen kätkeköön,
kell aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.

Ei onni kärsi katseit' ihmisten.
Kell' onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.

Näin moni meistä tekee vielä nykyäänkin. Itse en kuitenkaan harrasta onnen ja onnellisuuden kätkemistä, vaan haluan kuuluttaa sen kaikelle kansalle. Miksi siitä pitäisi vaieta? Senkö vuoksi, ettei samalla manaisi epäonnea ja surullisuutta esiin? Ettei herättäisi kanssakulkijoitten kateutta? Kaiken uhallakin onnellisuus ansaitsee päästä ilmoille. Ehkä siten meidän kaikkien on hieman onnelllisempi taivaltaa.

Osallistun tällä kuvalla valokuvatorstai- haasteeseen, jonka aiheena on onnellisuus.